Edellinen sivu

Acarus siro

Jauhopunkki

Tuntomerkit: Aikuinen jauhopunkki on 0,5 mm pitkä, soikea, väriltään vaalea pitkäkarvainen hämähäkkieläin. Jalkoja on neljä paria. Toukka on muodoltaan aikuisen kaltainen, mutta jalkoja on vain kolme paria.

Jauhopunkki viihtyy kosteassa

Jauhopunkki on niin pieni, että sitä tuskin erottaa paljaalla silmällä. Niitä esiintyy mm. viljassa, viljatuotteissa ja kuivatuissa hedelmissä, joissa kasvavia homesieniä punkit syövät. Jauhopunkki viihtyy erityisesti lämpimässä ja kosteassa, mutta lisääntymisen kannalta ainoastaan saastuneen tuotteen kosteus on kriittinen tekijä; lämpötilan ei sen sijaan tarvitse olla kuin +4 astetta. Jauhopunkki kestää hyvin kuivuutta, sillä toukat voivat siirtyä niin sanotulle lepoasteelle ja jatkaa kehitystään vasta, kun kosteus nousee tarpeeksi korkeaksi. Lepoasteella pallomaiset ja miltei liikkumattomat punkit siirtyvät huomaamatta pölyn mukana paikasta toiseen.

Punkit ovat ennen kaikkea vilja- ja siemenvarastojen ongelma. Kotiin ne voivat tulla esimerkiksi kuivattujen hedelmien mukana, saastuneissa jauhoissa tai myslissä. Saastuneet tuotteet ovat ikään kuin vaaleanpunaisen pölyn peitossa. Tuote haisee imelälle, maistuu kitkerälle ja murenee käsiin. Jos kakku ei kohoa uunissa, saattaa syynä olla jauhopunkki. Punkit todetaan esimerkiksi suurennuslasilla tuotteesta tummaa taustaa vasten.

Jauhopunkin hävittäminen

Saastuneet tuotteet täytyy hävittää, sillä ne aiheuttavat ripulia sekä ihmisillä että kotieläimillä. Vilja-, jauho- ja heinäpölyn mukana kulkeutuvat lepoasteet ja kuolleiden punkkien ruumiinosien hengittäminen voivat laukaista pölyallergiareaktion. Allergiareaktio voi ilmetä myös kuumeena, päänsärkynä, ihoreaktioina tai jopa astmakohtauksena. Jauhopunkin ennaltaehkäisemiseksi pidä puhtaat jauhot aina kuivassa tilassa ja tiiviisti suljetuissa rasioissa.

Jauhopunkin pilaamien tuotteiden hävittämisen jälkeen imuroi ja pyyhi säilytystilat huolellisesti ja käsittele ne torjunta-aine-aerosolilla. Torjuntaan sopii esim. Baygon-aerosolit tai Raid Super -aerosoli. Älä pyyhi kaappeja aerosolikäsittelyn jälkeen, vaan jätä aine vaikuttamaan pinnoille.

Elintarviketuholaisten torjuntaohjeet

Lähteet
Kirjat: Jansson, L- & Lindqvist, B. & Markkula, I. (2012). Sisätilojen tuhoeläimet ja niiden torjunta. Kasvinsuojeluseura ry.