Edellinen sivu

Karkotteissa käytettävät tehoaineet

Tarpeeksi suurina määrinä torjunta-aineet tappavat hyönteiset. Karkotteet ainoastaan pitävät ne loitolla. Karkotteina on kautta aikojen käytetty erilaisia tuoksuja ja eteerisiä öljyjä, joiden teho on hyvin vaihtelevaa. Tehoaineita on synteettisiä ja luonnonmukaisia. Sitronellaöljy ja muut eteeriset öljyt kuuluvat luonnonmukaisiin karkotteisiin, mutta esimerkiksi DEET (esimerkiksi OFF!) ja ikaridiini (Autan) ovat synteettisiä. Kemiallinen tutkimus alkoi 1940–1950-lukujen taitteessa, jolloin DEET nousi ykköseksi tutkimuksessa ja myöhemmin käytössä. Ikaridiini tuli markkinoille 1990-luvun alussa.

Hyönteiskarkotteet estävät hyönteistä aistimasta kehosta ja hengityksestä huokuvaa hiilidioksidia, jonka perusteella se suuntaa iholle. Toisin sanoen hyönteiskarkotteet sekoittavat hyönteisen suunta-aistin niin, ettei se löydä iholle. Mikään karkote ei tee hyttystä sokeaksi tai tapa. Karkottava vaikutus säilyy suojatuilla ihoalueilla pakkauksessa luvatun ajan, ellei esimerkiksi voimakas hikoilu lyhennä suoja-aikaa.

DEET

DEET (N,N-dietyyli-m-toluamidi) on maailman tutkituin ja käytetyin iholle levitettävä karkote. Sitä on ryhdytty myymään karkotteena jo vuonna 1957.

DEET estää hyönteistä aistimasta kehosta ja hengityksestä huokuvaa hiilidioksidia, jonka perusteella se suuntaa iholle. Tämä vaikutus säilyy suojatuilla ihoalueilla pakkauksessa luvatun ajan, ellei esimerkiksi voimakas hikoilu lyhennä suoja-aikaa.

Suomen vahvimmassa OFF!-tuotteessa, Teho pumppusuihkeessa, on DEETiä 50 %. Muualla maailmassa on saatavilla tuotteita, jotka ovat puhdasta 100 %:sta DEETiä. Näin voimakkaat tuotteet eivät ainakaan meidän oloissamme ole tarpeen. Tehoainepitoisuuden nostaminen tietyn rajan yli ei tuota enää vastaavaa tulosta: suoja-aika ei pitene samassa suhteessa – tai ei ollenkaan. Lisää karkotetta vasta, kun huomaat suojan heikkenevän. Pese karkote iholta, kun tulet sisään etkä tarvitse sitä enää.

DEET ei aiheuta ohjeiden mukaan käytettynä vaaraa ihmiselle. Yleisin sivuvaikutus – joka sekin on erittäin harvinainen – on iho- (ja/tai silmä-) ärsytys. Oireet häviävät kun aine pestään pois.

Ikaridiini

Lääkeyhtiö Bayer kehitti ikaridiinin 1990-luvun taitteessa. Uusi tehoaine täytti kehitystyölle asetetut kriteerit, joita olivat:

•    Ihoystävällisyys
•    Pitkäaikainen teho yhdellä/harvoilla käyttökerroilla (ei tarvitse lisätä usein)
•    Laaja-alainen teho (moniin lajeihin)
•    Tehon säilyminen valon vaikutuksesta huolimatta sekä hapettumisessa tai veden ja hien kanssa
•    Miellyttävä ihotuntuma

Ikaridiini on Autan-hyönteiskarkotteiden tehoaine. Tuotteet eivät sisällä väri- tai säilöntäaineita.

Lue myös torjuntatuotteiden tehoaineista.